DAY 4
Kestävä ruoka -haaste
Kestävät ruokavalinnat tarkoittavat sitä, että syödään kausiruokaa eikä sesongin ulkopuolella "pakkotuotettua" ruokaa.
Voit myös kokeilla vihannesten kasvattamista kotona ja varmistaa siten, että ruokasi on kausiruokaa.
Kun olet selvittänyt, mitkä ovat kauden hedelmiä ja vihanneksia, kokeile valmistaa kaikki päivän ateriat kauden aineksista.
Miksi?
Sesonkiruoka
Tämä tarkoittaa siemenistä kasvatettua ruokaa, joka on itänyt oikeana aikana, niin että kasvit ovat luonnollisesti vahvempia, niillä on parempi tautien vastustuskyky, ja ne tuottavat laadukkaita hedelmiä ja vihanneksia. Normaalin kasvukauden ulkopuolella tuotettu ruoka voi olla keino-oloissa "pakkokasvatettua" ja vaatii tällöin enemmän lannoitteita ja energiaa. Tuloksena voi olla vetinen, mauton tuote, joka vahingoittaa planeettaamme. Osta tuotteita, jotka on kasvatettu luonnollisessa ympäristössään. Esimerkiksi appelsiinien kasvattaminen kylmässä ilmastossa vaatisi paljon energiaa!
Matkan pituus
Viime vuosina paljon puhuttanut aihe ovat ns. "ruokakilometrit". Termi tarkoittaa kirjaimellisesti matkaa, jonka ruoka on kulkenut ennen lautasellesi päätymistään. Tässä yhteydessä ei kuitenkaan huomioida muita tekijöitä, esimerkiksi sitä, kuinka paljon lämmitystä ruoan kasvattaminen kylmässä ilmastossa vaatii luonnolliseen, lämpimään kasvuympäristöön verrattuna. Vaikka tuote olisi kasvatettu toisessa maassa, se ei välttämättä tarkoita, että se on ympäristön kannalta haitallisempi kuin kotimainen tuote.
Hyvinvoiva ihminen, hyvinvoiva planeetta – faktoja
- Suurin osa eurooppalaisista (53 prosenttia) ottaa ympäristön huomioon ostaessaan ruokaa. Tärkeimpiä tekijöitä ovat ruokakilometrit ja pakkausmateriaalit. http://ec.europa.eu/environment/eussd/escp_en.htm
- Suurin osa eurooppalaisista kuluttajista ei ole tietoisia soijatuotteiden ja maitotuotteiden hiilidioksidipäästöjen valtavasta erosta.
- Soijatuotteet ovat maitotuotteita kestävämpiä maan- ja vedenkäytön sekä kasvihuonekaasupäästöjen kannalta.
- Hehtaarin kokoinen maa-alue, jolla kasvatetaan kasviperäistä ruokaa, ruokkii viisinkertaisen määrän ihmisiä verrattuna eläinperäisen ruoan tuotantoon samankokoisella alueella.
- Kotiviljely tarkoittaa, että ruokaa joudutaan kuljettamaan vähemmän. Kuljetuksella on suuri haittatekijä ympäristölle. Pieni porkkanamaasi ei vielä poista kuljetusrekkaa käytöstä, mutta kun yhä useammat ihmiset ryhtyvät kotiviljelyyn, kuljetuksen tarve vähenee.
- Lapset syövät mieluummin kotona kasvatettuja vihanneksia. Kelläpä ei olisi mukavia muistoja tuoreiden palkoherneiden syömisestä? Lapsi ei sano yhtä helposti "yäk", jos hän on kasvattanut vihanneksen itse.
- Vähemmän jätettä. Kuolleet kasvit voi kompostoida vuoden lopussa ja käyttää seuraavana vuonna lannoitteena.
Hyvinvoiva ihminen, hyvinvoiva planeetta – vinkkejä
- Valitse kestävinä pidettäviä ruokia – tuoreita kasviperäisiä ruokia, joita ei ole prosessoitu. Kestävällä tavalla kasvatettu soija on erinomainen valinta.
- Harkitse ruokavalintojasi tarkkaan ja kirjoita ne päivän aikana ylös perheen ja ystävien kanssa vertailua varten. Kuka teistä on ekologisin ja eettisin ostaja?
- Osta ainakin pari lähialueella kasvatettua tuotetta. Euroopassa on syyskuussa saatavilla paljon hyviä hedelmiä ja vihanneksia, ja tuet samalla oman seutusi taloutta.
- Osta ns. vapaan tai onnellisen kanan munia mieluummin kuin häkkikanan munia – ne ovat kanojen hyvinvoinnin kannalta parempia ja maistuvatkin paremmalle. Sama pätee kestävällä tavalla kasvatettuihin tai pyydystettyihin kaloihin ja äyriäisiin.